ylapalkki
vasenpalkki
Mitä logoterapia on?
Logoterapian perustaja wieniläinen Viktor E. Frankl (1905–1997) selviytyi keskitysleiriltä.

Viktor E. Frankl joutui keskitysleirille juuri kun oli saanut kirjoitettua filosofiansa. Käsikirjoitus tietysti vietiin häneltä mutta ajatusta ei kukaan voinut viedä. Hän valmisteli sitä ajatuksissaan tarkoituksenaan julkaista se maailmalle. Hän selviytyi leiriltä, koska hänellä oli tarkoitus… Frankl kehitti filosofiaansa Freudin ja Adlerin jalanjäljiltä poiketen ajatuksenaan, että jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus ja ihmisellä on tahto löytää elämälleen tarkoitus. Franklin psykoterapiasuuntaus sai kreikankielisen nimensä sanasta logos, joka merkitsee tarkoitusta. Logoterapian keskeinen pyrkimys on auttaa ihminen tiedostamaan elämänsä ja elämäntilanteensa tarkoitus.
Ihmisen elämään kuuluu vääjäämättä kärsimystä, syyllisyyttä ja kuolema, mutta niiden avulla ja ymmärtämällä hetken tarkoituksen ihminen voi kuitenkin kasvaa henkisesti. Jos ihminen ei löydä tarkoitusta elämälleen, hän ajautuu eksistentiaaliseen tyhjiöön ja sairastuu. Tätä tyhjiötä hän voi yrittää täyttää monella eri tavalla kuten työllä, ruoalla, alkoholilla, huumeilla tai väkivallalla.
Ihmiskuva
Logoterapian ihmiskuva on kolmiulotteinen. Logoterapiassa korostetaan henkistä tasoa vapauden ulottuvuutena. Vapaus suo mahdollisuuden tehdä valintoja, mutta ihmisen on otettava vastuu valinnoistaan. Ihminen voi valita suhtautumisensa olosuhteisiinsa eikä hänen tarvitse asettua uhrin asemaan. Suuntautuminen itsen ulkopuolelle, johonkin tehtävään tai toiseen ihmiseen tuo sivutuotteena onnen.
Tähtäimessä tulevaisuus
Logoterapiassa ajattelu suunnataan tulevaisuuteen. Logoterapian mukaisesti menneisyys on auttamattomasti takanapäin, eikä sen miettimiseen kannata uhrata liikaa voimia. Kokemuksille annetaan arvo ja virheistä on mahdollista oppia, mutta tärkeintä on tulevaisuus ja ne mahdollisuudet, mitä elämä tuo tullessaan. Elämän tarkoitusta voi toteuttaa kolmella tavalla: luomalla jotain uutta, kokemalla elämyksiä luonnossa, taiteessa tms. tai muuttaa suhtautumista tilanteissa, joita ei voida välttää.
Linkit